You are here:

”Särkänniemessä tietoliikenne ei ole leikin asia”

Sarkanniemi Koiramäki, Tuula ja Arttu

Exlan Finland Oy on Särkänniemen luotettu IT-kumppani jo vuosien takaa. Monta kertaa Suomen parhaaksi vapaa-ajanviettokeskukseksi valitun elämyspuiston tietoliikennetarpeet ovat monipuolisia ja tekemistä riittää ympäri vuoden.

”IT-ympäristömme on vaativa ja mielenkiintoinen. Ratkaisuja löytyy alkaen perinteisestä toimistotekniikasta aina laulavaan puuhun, infonäyttö-, puhelin- ja kuulutusjärjestelmiin sekä planetaarion esitystekniikkaan. Työasemia on toistasataa ja kassoja noin 80”, kertoo Tampereen Särkänniemi Oy:n tietohallintopäällikkö Tuula Salminen (kuvassa).

Tietohallinnon näkökulmasta ruuhkaisinta on Särkänniemen asiakassesonkien ulkopuolinen aika. Silloin resurssit on varattu uusien asioiden suunnittelulle ja muutoksille, joita ei voi tehdä kun alueen toiminta on täydessä vauhdissa. ”Nytkin, aivan joulun kynnyksellä, menossa on monta projektia”, Tuula mainitsee. ”Tietoteknisten ratkaisujen pitää toimia ennen kuin puisto avataan, jolloin häiriöitä ei saa tulla. Usein hankkeet on saatava käyttöön noin kolmessa kuukaudessa”, jatkaa järjestelmäsuunnittelija Arttu Minkkinen (kuvassa).

Tuulan ja Artun lisäksi Särkänniemen tietohallinnossa työskentelee kaksi henkilöä IT-asiantuntijan ja sovellussuunnittelijan tehtävissä. Särkänniemessä toimii myös oma huolto-osasto, joka vastaa osaltaan alueen sähkö- ja kaapelireittien toteutuksista.

Särkänniemi, jakamokuva

Viimeistelty ja siisti lopputulos on osa Exlanin laatua.

Pitkäaikaista kumppanuutta

Exlanin toimitusjohtaja Pasi Järvinen on työskennellyt Särkänniemen IT-projekteissa jo 90-luvulla. Varsinainen kumppanuus alkoi vuonna 2009 palomuurin huoltotöillä, jonka jälkeen Exlan on ollut monessa mukana; alueelle on muun muassa toimitettu useita internet-liittymiä, varmennettu palomuurijärjestelmä ja sen ylläpito, verkon aktiivilaitteita sekä useita valokuitu-, puhelin- ja ATK-kaapelointeja aina Näsinneulan huipulle asti.

Lisäksi Angry Birds- ja Koiramäki-teema-alueilta löytyy Exlanin tekemät alueverkkoratkaisut, joihin toimitettiin ja asennettiin rakennusten väliset valokuidut sekä puhelin-, ATK-, ääni- ja palokaapelit. “Alueverkkojen osalta hoidimme suunnittelun, mittaukset ja dokumentoinnin. Kokonaisuus kattaa laitekaapit, laite- ja kytkentäkaapelit, kaapeliohjurit ja ylijännitesuojat sekä muut tarvikkeet. Teimme yhteistyötä ison rakentajajoukon kanssa tiukassa aikataulussa ja säiden ehdoilla”, Pasi kertoo. Lisäksi Exlan toimii aktiivisesti mukana verkkojen suunnittelussa ja huollon tukena.

Rakentavaa yhteistyötä

Särkänniemen minipossut

Koiramäen minipossut touhussa mukana. Kuva: Särkänniemi

“Exlanin työn laatu on hyvää ja yhteistyö sekä konsultoivaa että mutkatonta. Kun tilaamme heiltä, voimme luottaa siihen, että lopputulos täyttää vaatimukset. Suosittelemme Exlania lämpimästi; saatte asiantuntevan, joustavan ja kustannustehokkaan yhteistyökumppanin, joka uskaltaa esittää myös omat näkemyksensä”, Tuula ja Arttu kiittelevät.

Hyvin sujunut yhteistyö jatkuu haastavien projektien parissa myös ensi vuonna. Menossa on muun muassa IT-infran dokumentointijärjestelmän luominen sekä kuituvetojen suunnittelu ja toteutus eri puolilla aluetta. Särkänniemen palvelut paranevat entisestään myös asiakkaiden suuntaan. “Uusi verkkokauppa helpottaa osaltaan ostamista. Sähköinen palvelumme ja samalla koko IT-ympäristö kehittyvät vahvasti myös tulevaisuudessa”, Tuula lupaa ja toivottaa kaikki tervetulleeksi viihtymään Särkänniemeen!

Särkänniemi, Koiramäki

Koiramäen ja Angry Birdsin alueille Exlan toimitti laajan alueverkkoratkaisun aina suunnittelusta toteutukseen ja käyttöönottoon saakka.

Särkänniemi-logo
  • Särkänniemen elämyspuisto on avattu vuonna 1969. Se sijaitsee Tampereella noin kilometrin päästä keskustasta Näsijärven rannalla.
  • Särkänniemi on Suomen toiseksi suurin ja suosituin huvipuisto: vuosittain kävijöitä kertyy lähes 700 000.
  • Särkänniemeen kuuluu 33 huvilaitteen ohella akvaario, planetaario, delfinaario, lasten eläintarha, Koiramäki- ja Angry Birds -teema- alueet sekä Näsinneulan näkötorni.

Lue lisää:
www.sarkanniemi.fi