Tampereen ruotsalainen yhteiskoulu siirtyy vauhdilla digiaikaan. Oppilaitoksen tietotekniset ratkaisut toteutetaan käyttäjälähtöisesti ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden.
“Koulumaailman digitalisaatio etenee hurjaa vauhtia. Tietokoneista on tullut yhtä tavallinen työväline kuin kynä ja paperi. Samalla kehittyvät tavat sekä oppia että opettaa. Koska haluamme tarjota jatkuvasti lisää viihtyvyyttä, motivaatiota ja oppimistuloksia, investoimme tietoteknisten ratkaisujen kehittämiseen. Lähtökohta on toimiva ja tietoturvallinen infrastruktuuri”, toteaa Tampereen ruotsalaisen yhteiskoulun rehtori Ronny Holmqvist.
Vuonna 2011 koulun yksityistämisen myötä käynnistynyt tietoliikenneratkaisujen uudistus etenee järjestelmällisesti työvaihe kerrallaan. Päätökset tehdään pyrkimällä ennakoimaan tarpeet 10 vuotta eteenpäin – esimerkiksi kaapelointi on rakennettu kestämään 10 gigatavun lähiverkon jokaista pistoketta myöten. Tällä hetkellä ala- ja yläasteen sekä lukion kattava, yli 400 käyttäjän tietoliikennejärjestelmä sisältää noin 30 työasemaa, 20 koneen ATK-luokan, viisi palvelinta ja 10 alaverkkoa, joista osa on varattu yhdistyskäyttöön. Suojeltu ja rakenteellisesti monimutkainen kiinteistö on kohteena erityisen haastava.
Tietotekniikkaa ihmistä varten
“Suunnittelussa olennaista on ihmisten kuunteleminen, sillä ratkaisut tehdään heidän päivittäisen työnsä helpottamiseksi. Ei esimerkiksi ole lainkaan samantekevää, minne työasemat, tulostimet ja rasiat sijoitetaan”, kertoo asiantuntija Harry Nyberg mcare pro Oy:stä. “Koulun näkökulmasta digitalisaation haaste ei ole käyttö, vaan hyötykäyttö. Isoin haaste on saada ihmiset muuttamaan työtapojaan. Siksi olen erityisen tyytyväinen projektin myötä käytyihin keskusteluihin henkilökuntamme kanssa”, Ronny jatkaa.
“Ratkaisujen toteuttaja Exlan Finland Oy on tehnyt erinomaista työtä alkaen kaapeloinneista tietoliikennekeskuksen asennuksiin. He ovat toimittaneet myös tarvittavat kytkimet ja moduulit, sekä rakentaneet kaapit. Exlan on osaava, aktiivinen ja työnsä laatuun aidosti panostava kumppani; mikäli ehdotukseni ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, he huomauttavat asiasta ja pyrkivät etsimään tilalle paremman ratkaisun. Exlanin Pasi Järvinen tiimeineen tekee hyvää työtä ja kuuntelee tarkasti toiveitamme”, Harry kiittelee. “Jälki on siistiä ja kaikilta osin laadukasta. Hommat on pystytty hoitamaan joustavasti, ajallaan ja koulun toimintaa häiritsemättä. Myös käyttäjälähtöisyys ansaitsee kiitettävän. Kun vielä hintakin on kohdallaan, suosittelen Exlania lämpimästi”, Ronny sanoo.
Digitalisaatio tarkoittaa jatkuvaa uudistumista, jossa tekeminen ei lopu kesken. Tampereen ruotsalaisella yhteiskoululla seuraava askel on tietoturvallisen ja luotettavan tekniikan varmistaminen sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten. “Tulevaisuus on täynnä pedagogisia mahdollisuuksia. Osaavien kumppanien kanssa varmistamme, että pystymme myös ne hyödyntämään”, Ronny toteaa. Tästä on hyvä jatkaa!
Svenska samskolan i Tammerfors
- Ruotsinkielinen peruskoulu ja lukio Tampereella
- Noin 300 oppilasta
- Henkilöstöä 40
- Eräs Tampereen vanhimmista kouluista, toiminta alkoi 2. syyskuuta 1895
Lue lisää:
www.samskolan.fi